Skip to content
EtusivuKoulutuksetHoiva-avustajakoulutus
Hoiva-avustaja auttaa henkilöä nostolaitteella pyörätuoliin

Hoiva-avustajakoulutus

Tutkinnon osia sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Opiskelupaikka:
Mikkeli, Pieksämäki
Hakutapa:
Jatkuva haku

Koulutus antaa sinulle hoiva-avustajan työtehtävissä vaadittavat ammatilliset perusvalmiudet, joiden avulla työllistyt hoiva-alan avustaviin tehtäviin julkisella tai yksityisellä palvelutuottajalla.

Hoiva-avustajan työssä ja koulutuksen aikaisessa työelämässä oppimisessa työskentelet työvuoroissa eri vuorokauden aikoina ja viikonloppuisin. Työ voi olla joskus fyysisesti raskasta. Myös henkiseen kuormitukseen pitää varautua, koska asiakkaina voi olla huonokuntoisiakin asiakkaita. Työ on vastuullista, vaatii huolellisuutta sekä myötäelämisen ja kuuntelemisen taitoa.

Hoiva-avustaja ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö, joten hoiva-avustajat eivät osallistu lääkehoidon toteuttamiseen eikä hoiva-avustajan koulutus sisällä lääkehoitokoulutusta.

Opinnot suoritettuasi saat todistuksen suorittamistasi tutkinnon osista.

Koulutuksen suoritettuasi sinulla on mahdollisuus hakeutua opiskelemaan esim. sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon jatkuvan haun kautta.

Mikkeli: Otavankatu 4
Pieksämäki: Keskuskatu 32

Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina. Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, verkko-opinnoista, itsenäisestä opiskelusta sekä työelämässä oppimisesta. Koulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella.

 

Hoiva-alan avustavat tehtävät julkisen tai yksityisen palvelutarjoajan työpaikassa.

Välittämässä asiakastyössä hoiva-avustajat työskentelevät avustavissa hoidon ja huolenpidon tehtävissä. Työtehtävät liittyvät asiakkaiden perustarpeista huolehtimiseen ja niissä avustamiseen, kuten
• peseytyminen
• pukeutuminen
• ruokailu
• liikkuminen
• ulkoilu
• toimintakyvyn ylläpitäminen ja sosiaalisen kanssakäymisen edistäminen soveltuvin osin.

Hoiva-avustajan tehtävissä työskentelevän työntekijän on kyettävä ohjaamaan ja avustamaan asiakkaita päivittäisissä toiminnoissa ja huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan, terveydestään ja turvallisuudestaan. Vuorovaikutus asiakkaiden ja muiden työntekijöiden kanssa edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ryhmätyötaitoja. Tehtävien hoitamisessa tarvitaan myös oma-aloitteisuutta ja vastuullisuutta. Työ edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Riittävää kielitaitoa arvioitaessa on huomioitava työntekijän työtehtävien edellyttämät vaatimukset, kuten kirjaaminen sekä asiakkaiden ja omaisten kanssa kommunikointi.

Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut sosiaali- ja terveysalan avustavista työtehtävistä, erityisesti vanhus- ja vammaistyössä. Sinulta ei edellytetä aikaisempaa työkokemusta tai aikaisempia muita sosiaali- ja terveysalan opintoja. Hakijoilta edellytetään alalle soveltuvuutta, hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä valmiuksia vuorotyöhön.

Terveydelliset vaatimukset ja muut soveltuvuuteen liittyvät seikat

Hakijoilta edellytetään alalle soveltuvuutta, hyvää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä valmiuksia vuorotyöhön.

Opiskelijaksi hakijan terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei saa olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sitä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen liittyviin käytännön tehtäviin oppilaitoksessa, työpaikalla tai muussa oppimisympäristössä, jos lain ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) 81 §:ssä tarkoitettuihin tutkintoihin liittyvät turvallisuusvaatimukset sitä edellyttävät ja jos estettä ei voida kohtuullisin toimin poistaa.

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla:

  • fyysistä terveyttä ja toimintakykyä rajoittava sairaus tai vamma
  • kommunikoinnin ja viittomisen estävä sairaus tai vamma
  • käsi-ihottuma, joka rajoittaa käytännön työtehtävissä toimimista
  • lääkkeiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
  • mielenterveyden häiriö tai psyykkinen sairaus, joka ei ole hoitotasapainossa
  • päihteiden riippuvuus tai ongelma- tai väärinkäyttö
  • vuorovaikutusta vaikeuttava toimintakyvyn häiriö
  • värinäön häiriö, joka rajoittaa käytännön työtehtävissä toimimista

Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla myös aiempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös. Opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa hakuvaiheessa, jos hänen opiskeluoikeutensa on aiemmin peruutettu.

Rikostaustaote

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijoiden on pyydettäessä esitettävä rikostaustaote, jos opintoihin liittyy olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä.

Rokotussuoja

Huomaathan, että sosiaali- ja terveysalalla rokotussuojan ajantasaisuus on tärkeää sekä oman että potilaiden ja asiakkaiden turvallisuuden takia. Moni työpaikka edellyttää opiskelijalta kattavaa rokotussuojaa. Mahdollisesti tarvitsemasi rokotukset saat opiskeluterveydenhuollostamme. Voit lukea rokotussuojasta lisää tartuntatautilaista (48 §).

Hoiva-avustajan koulutus ei ole tutkinto vaan muodostuu kolmesta tutkinnon osasta. Hoiva-avustajan välittömän asiakastyön tehtävien osaamisvaatimuksia vastaavat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osat ovat:

Tutkinnon osat antavat hoiva-avustajalle perusosaamista hoidosta ja huolenpidosta sekä toimintakyvyn vahvistamisesta erityisesti painottuen iäkkäisiin asiakkaisiin.

Hakeutuminen koulutukseen

Koulutukseen ei ole erillistä hakuaikaa – voit hakeutua opiskelemaan jatkuvan haun kautta. Opintojen aloitus sekä kesto sovitaan hakijakohtaisesti henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Tutustu jatkuvaan hakuun

Koulutusmaksu

Opetus on maksutonta. Opiskelija maksaa itse koulutuksen aikana mahdollisesti suoritettavien työelämän pätevyystestien viranomaismaksut sekä osan opiskelukustannuksista, esim. koulutuksessa tarvittavat, ammatin edellyttämät työjalkineet. Päätoimiseen opiskeluun sinun on mahdollista hakea opintotukea. Työttömänä hakijana voit selvittää TE-toimistosta oikeutesi opiskella työttömyysturvalla.

Kielikoe

Hakijat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, kutsutaan kielikokeeseen. Opintojen aikana on mahdollista saada tukea ammatillisen suomen kielen oppimiseen. Kielitaitovaatimus opintojen suorittamiseen on A2.2.

Opiskelijavalinta

Kaikki hakijat haastatellaan, opiskelijavalinnan yhteydessä sovitaan opintojen tarkemmasta aloitusajankohdasta.

Hakeutuminen Pieksämäellä alkavaan koulutukseen

Koulutus ei ole jatkuvassa haussa tällä hetkellä.

Hakeutuminen Mikkelissä alkavaan koulutukseen

Hakuaika 2.10 – 14.11.2025, koulutus alkaa 12.1.2026. Jatkuvassa haussa aloituspaikkoja 5.

Hae koulutukseen

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille Mikkelin seudun työllisyysalueen asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa.

Täytä koulutushakemus Työmarkkinatorilla (www.tyomarkkinatori.fi )> haussa oleva työvoimakoulutus tai jätä paperihakemus työllisyysalueen toimistoon. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, sinun pitää vahvistaa hakemuksesi työllisyysalueen toimistolla ennen hakuajan päättymistä.

Koulutushakemuksesi käsittelyä (mahdollinen haastattelukutsu ja lopullinen valintatieto) voit seurata: www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi > Työvoimakoulutus > Hakemusteni tilanne.

Lisätietoja koulutukseen hakemisesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saat jättämällä yhteydenottopyynnön työmarkkinatorin oma asiointipalvelussa

VALINTA

Opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelun perusteella. Valinnoissa on mukana koulutuksen edustaja. Muistathan perustella hakemuksesi huolellisesti! Kaikki jatkuvassa haussa Mikkelissä alkavaan koulutukseen hakeutuneet kutsutaan haastattelu- ja ohjauspäivään. Osallistuminen päivään on edellytys opiskelijavalinnalle.

Koulutuksen kielitaitovaatimus on B1.1. Tarvittaessa hakuprosessiin kuuluu kielikoe. Kouluttaja kutsuu valintaprosessissa edenneet asiakkaat kielikokeeseen sähköpostilla. Kielikokeeseen osallistuminen on edellytys opiskelijavalinnalle. Kielikoe järjestetään 23.9.2025.

Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta ja kulukorvausta.

Lisätietoja koulutuksesta:
Vastuukouluttaja: Mirja Kauppi
puh. 0447115844, mirja.kauppi@esedu.fi

Hakeutuminen Mikkelissä alkavaan koulutukseen 726500

Työvoimakoulutukseen haku ei käynnissä tällä hetkellä.

 

Kiinnostaako opiskelu oppisopimuksella?

Opiskelu on mahdollista myös oppisopimuksella. Joko koko opintojen ajan tai lyhyempinä jaksoina.

Tutustu oppisopimukseen

Sosiaali- ja terveysministeriön suositus

Sosiaali- ja terveysministeriön suositus Hoiva-avustajan tehtävänkuvasta, osaamisvaatimuksista ja niihin vastaavasta koulutuksesta iäkkäiden palveluissa on julkaistu 11/2020.

Sosiaali- ja terveysministeriön suositus (PDF)

Hyväksy Tilastot & Markkinointi evästeet katsoaksesi tämän videon.

Lisätietoja

HakuPiste

hakupiste@esedu.fi

Mikkeli
Otavankatu 4
puh. 040 661 0394

Pieksämäki
Keskuskatu 34
puh. 050 524 8682
puh. 040 305 6605

 

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021