Hankkeen kohderyhmänä on ammatillisen koulutuksen järjestäjien johto, hallintohenkilöstö, opetus- ja ohjaushenkilöstö kuin myös joissain kohdin opiskelijat.
Hankkeen keskeinen tavoite on tukea ammatillisen koulutuksen järjestäjien digikyvykkyyden pitkäjänteistä kehittämistä ja edelleen kehittää valtakunnallisesti laajan yhteistyöverkoston kokonaisuutta ja yhteistoimintaa.
Hankkeessa jatketaan edeltävissä verkostomuotoisissa digihankkeissa kehitettyjen tuotosten ja toimintatapojen jalkauttamista ja juurruttamista pysyvään toimintaan koko ammatillisen koulutuksen kentän hyväksi.
Vastaavasti hanke voi kehittää uusien tunnistettujen tarpeiden pohjalta esille nousevia digitalisaatiokyvykkyyksiä. Hankkeen tavoitteena on varmistaa edeltävissä hankkeissa tuotettujen keskeisten materiaalien ylläpitäminen ja päivittäminen, sekä verkostoyhteistyö jatkuvuus.
Edeltävissä hankkeissa opitun ja hyväksi koetun verkostomaisen toimintatavan avulla jaetaan tietoa, osaamista ja hyviä käytäntöjä huomioiden, että yksittäiset ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat eri vaiheissa digitoimintojen ja digikyvykkyyden kehittämisen osalta. Vastaavasti heidän kyvykkyytensä vastaanottaa ja jakaa tietoa on yksilöllinen. Verkostomaisella toteutustavalla pystytään tehostamaan vertaisoppimista ja yhteiskehittämistä
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
Mukana 99 ammatillisen koulutuksen järjestäjää
4 000 000€, josta Esedu osuus 40 275€
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Tietojohtaminen
Rauno Terho, rauno.terho@esedu.fi,
puh. 044 341 0044.
Digiosaaminen
Kristiina Leso, Kristiina.leso@esedu.fi,
puh.044 711 5300.
Hankkeen vastuujohtaja
Anu Pynnönen, anu.pynnonen@esedu.fi,
puh. 044 711 5427.