Hanke on suunnattu nuorille aikuisille (18–29-vuotiaat), joilla on käsityö-, muoti- tai tekstiilialan osaamista ja jotka kaipaavat tukea oman liiketoiminnan käynnistämiseen.
Baltic Circular Threads on kansainvälinen kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa 18–29-vuotiaiden nuorten työllistymismahdollisuuksia ja yrittäjyysvalmiuksia muoti- ja tekstiilialalla Suomessa ja Virossa. Hanke tarjoaa käytännönläheistä koulutusta, ohjausta ja verkostoitumismahdollisuuksia nuorille, joilla on kädentaitoja mutta puutteita liiketoimintaosaamisessa.
Hankkeen erityinen painopiste on kestävän kehityksen ja kiertotalouden periaatteissa – mukana olevat nuoret oppivat, kuinka yhdistää luovuus ja vastuullisuus kannattavaan yritystoimintaan.
Tavoitteena on:
Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan yrittäjyyskoulutusohjelma, joka vahvistaa liiketoimintaosaamista kestävän muoti- ja designalan kontekstissa. Koulutuksen sisältö kattaa muun muassa kestävän muotoilun ja materiaalien käytön, liiketoimintasuunnittelun, markkinoinnin ja brändäyksen, digitaalisen kaupankäynnin, rahoitusosaamisen sekä kiertotalouteen perustuvat liiketoimintamallit ja vastuullisen yrittäjyyden näkökulmat.
Koulutukseen kuuluu asiantuntijaluentoja, työpajoja sekä ryhmätyöskentelyä, joka tukee oman liikeidean kehittämistä. Jokainen osallistuja saa henkilökohtaista mentorointia ja ohjausta yritysideansa kirkastamiseksi ja liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi. Koulutusjaksot sisältävät lisäksi maakohtaisia lähitapaamisia, joissa osallistujat verkostoituvat paikallisten yrittäjien ja asiantuntijoiden kanssa ja saavat palautetta omista suunnitelmistaan. Jokainen koulutusjakso alkaa yhteisellä kansainvälisellä aloitustapahtumalla ja huipentuu päätöstilaisuuteen, jossa järjestetään pop-up-tyyppinen markkinatapahtuma. Siellä osallistujat esittelevät ja myyvät kehittämiään tuotteita oikeille asiakkaille, harjoittelevat myyntiä ja asiakaspalvelua sekä saavat palautetta toiminnastaan.
Hankkeen toimenpiteiden avulla vahvistetaan nuorten kykyä toimia yrittäjinä vastuullisella ja kestävällä tavalla, edistetään työelämävalmiuksia sekä tuetaan työllistymistä erityisesti maaseutualueilla. Lisäksi hanke rakentaa pitkäkestoisia kansainvälisiä yhteyksiä Suomen ja Viron välille kestävän muodin ja nuorten yrittäjyyden edistämiseksi.
Tartu Centre for Creative Industries
Etelä-Savon Koulutus Oy, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
Kokonaisbudjetti 840 220,84€, Esedun osuus 200 237€
Co-funded by the European Union, Interreg, Central Baltic Programme