Urheiluakatemia yhdistää ammattiin opiskelun ja huippu-urheilun. Urheiluakatemia toimii tällä hetkellä Mikkelissä sekä Pieksämäellä.
Mikkelissä akatemiaurheilijana harjoittelet 1-2 kertaa viikossa omaa lajiasi yhdessä akatemiavalmentajan kanssa. Harjoitteluaika on pääsääntöisesti lukuvuoden aikana tiistaisin ja torstaisin klo 7.30-9:00. Tarkka harjoitteluaika määräytyy lajikohtaisesti.
Pieksämäellä akatemialajeina toimivat syksystä 2018 alkaen jääkiekko ja salibandy. Harjoittelu tapahtuu aamuisin kaksi kertaa viikossa. Tarkat ajat ja harjoittelupaikat sovitaan harjoitusten käynnistyessä lajikohtaisesti.
Sopimus opinnoista tehdään Etelä-Savon Urheiluakatemian kanssa lukuvuodeksi kerrallaan. Sopimus edellyttää aktiivista osallistumista valmennukseen, mutta myös opintojen sujumista. Sopimus voidaan tarvittaessa purkaa lukuvuoden aikana. Syyslukukauden alussa pidämme infon urheiluakatemiatoiminnasta.
Ominaisuusvalmennusta myös lajeissa: yleisurheilu, suunnistus, maastohiihto, kestävyysjuoksu. Ominaisuusvalmennuksessa harjoitellaan taitoja/ominaisuuksia, joista on hyötyä ko. lajeissa. Ei sisällä välttämättä lajikohtaista harjoittelua.
Muutkin lajit ovat mahdollisia. Tilanne arvioidaan aina lukuvuosittain, mikäli ryhmäkoko on riittävä.