Skip to content
EtusivuAjankohtaistaSuomalainen huippuosaaminen maailmannäyttämöllä

Suomalainen huippuosaaminen maailmannäyttämöllä

11.09.2024

SkillsFinlandin tiedote 10.9.2024

Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuuluu 22 oman alansa huippuosaajaa. Joukkue kohtaa muun maailman huiput keskiviikkona alkavassa WorldSkills Lyon 2024 -kilpailussa. Sunnuntaina selviää, millaisen mitalisaaliin Suomi tällä kertaa saavuttaa.

Suomi on osallistunut kansainväliseen WorldSkills-ammattitaitokilpailuun vuodesta 1989 alkaen. Joka toinen vuosi järjestettävästä kilpailusta on tuotu kotiin mitaleita kahta kertaa lukuun ottamatta.

Tänä vuonna Suomen maajoukkueen kilpailijat osallistuvat 20 lajiin, joissa kunkin oman alan ja ammatin taitoja testataan neljän kiivaan kilpailupäivän aikana. Tehtävissä kisataan myös aikaa vastaan; laadukasta jälkeä pitää tehdä tiukoissa määräajoissa. Useissa lajeissa tehtävät ovat salaisia kilpailun alkuhetkeen saakka.

Salaisia tehtäviä ja lähes mahdottomia haasteita

Esimerkiksi Aircraft Maintenance -lajissa Suomen kilpailijan Piia Pirhosen pitää taustatiiminsä kanssa ennakoiden arvuutella, mitä eteen tulee. Luultavasti yksi viidestä tehtävästä on lentokoneen hiilikuituisen rakenteen tarkastus, jossa vaurioaluetta naputellaan pienellä tarkastusvasaralla ja vauriot tulee havaita kuulon ja näön perusteella. Sen jälkeen vaurio hiotaan auki ja suoritetaan korjaus.

Myös Chemical Laboratory Technology -lajissa tehtävä on täysin salainen. Kilpailija Toivo Särkkisen laji on mukana WorldSkills-lajina vasta kolmatta kertaa. Kilpailijat saavat vasta kunkin kilpailuvaiheen alkaessa työohjeen, jonka mukaan he aloittavat suorittamaan tehtävää. Heidän tulee muun muassa valmistella liuoksia sekä käsitellä näytteet mittauksia tai analyysejä varten, suorittaa mittaukset erilaisilla analyysilaitteilla, laskea lopputulokset ja raportoida ne. Työ tulee tehdä lyhyessä ajassa mahdollisimman täydellisesti, jotta kisassa pärjää.

Osa tehtävistä kuulostaa myös lähes mahdottomilta suorittaa. Web Technologies -lajissa kilpaileva Eeli Grén joutuu tiukan paikan eteen, sillä lajissa ei saa käyttää lainkaan internetiä tai tekoälyä. Teknisesti toimiva ja käytettävyydeltään miellyttäviä verkkosovellus pitää koodata oman muistin ja tiedon varassa. Käytettävissä ovat vain ohjelmointikielien käsikirjat.

Ripaus ranskalaisuutta

WorldSkills-kilpailuissa kisamaa näkyy usein tehtävien teemoissa. Tänä vuonna esimerkiksi leipurilajissa on teemana Eiffel-torni.

Landscape Gardening -lajissa Veeti Lindroth ja Pietu Ponkkonen tekevät kisapäivien aikana 50 neliömetrin kokoisen piha-alueen, jossa elementteinä ovat kivi- ja puurakentaminen, vesiaihe sekä istuttaminen. Ennakkotietona kilpailijoille on tullut kuvia, joissa viitataan ranskalaisiin muotopuutarhoihin. Kisatehtävästä voi siis paljastua elementtejä ranskalaiseen puutarhaan liittyen.

Viherrakentaminen on lajina hyvin käytännönläheinen ja mielenkiintoinen seurata. Kilpailijoiden kädenjälki näkyy yleisölle kisa-alueen rakentuessa eteenpäin. Jännitys kilpailutuloksista säilyy kuitenkin loppuun asti, sillä arviointiin liittyy myös mittaaminen ja tehtävät tehdään muutaman millin tarkkuudella.

Jos viherrakentaminen on millintarkkaa, niin kondiittorit ovat tarkkoja grammoissa. Pâtisserie and Confectionery -lajissa kilpaileva Erika Ukkonen on valmennustiiminsä kanssa rakentanut reseptit 0,1 gramman tarkkuudella. Kisatehtävissä tehdään kakkuja, leivoksia, pikkuleipiä, konvehteja sekä suklaa- ja sokeriveistoksia. Kaikkien kilpailutöiden tulee rakentua kilpailun teeman ympärille, joka tänä vuonna on ranskalainen käsinukketeatteri ja sen kuuluisa hahmo Guignol.

Perinteisiä ja uusia lajeja

Monet WorldSkills-lajit ovat perinteisiä ammatteja, jotka kuulostavat tutulta ammatilliseen koulutukseen perehtymättömänkin korvaan.

Esimerkiksi maalauksessa ja tapetoinnissa (Painting and Decorating) asiaa osaamatonkin voi nähdä ja mieltää, mitä siinä tehdään, kun näkee seinän peittyvän tapettiin tai maaliin. Kilpailija Laura Lampi joutuu kuitenkin miettimään, miten työn saa tehtyä tehokkaasti, mutta virheettömästi. Usein nopeus on se, mikä erottaa parhaat muista. Kun pohjatyöt tehdään tehokkaasti, jää aikaa viimeistelyyn.

Myös kosmetologi Mirva Alasjärven laji Beauty Therapy on monelle tuttua. Siinä tehdään monipuolisesti kaikkia kauneudenhoitoalan hoitokokonaisuuksia, perinteisistä kasvo-, käsi- ja jalkahoidoista trendikkäisiin ripsien ja kulmien käsittelyihin sekä meikkauksiin. Kisamaan teema voi näkyä esimerkiksi kynsitaiteen aiheissa.

Jotkut lajit taas tuovat esille tulevaisuuden osaamista, jonka termit ovat vielä suurelle yleisölle tuntemattomia. Yksi uusimmista ja ajankohtaisimmista lajeista on parilaji Industry 4.0, jossa kilpailevat Daniel Alenius ja Eeli Pulkkinen. Teollisuudessa on parhaillaan käynnissä siirtymä osaamiseen, jota kilpailutehtävissä mitataan. Kilpailussa yleisöllekin selvinnee, miten virtuaalinen kaksonen ja virtuaalikäyttö näkyvät tulevaisuuden töissä.

Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills Lyon 10.–15.9.2024

  • WorldSkills Lyon 2024 -kilpailussa on yhteensä 62 lajia, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri ammatteja lähihoitajasta hitsaajaan ja kokista sähköasentajaan.
  • Suurimmassa osassa lajeista kilpailijat ovat korkeintaan 23-vuotiaita ammatillisia huippuosaajia. Kilpailijoita on yhteensä 1500 ympäri maailman.
  • Kävijöitä Eurexpo Lyon -messukeskukseen odotetaan 250 000.
  • Suomesta kilpailuun osallistuu virallinen ammattitaitomaajoukkue, johon kuuluu 22 kilpailijaa, jotka osallistuvat kilpailussa 20 lajiin.
    Jokaisen suomalaiskilpailijan tavoitteena on saavuttaa vähintään lajin keskitasoa paremmasta suorituksesta annettava Medallion for Excellence -tunnustus.
  • Joka lajissa on mukana myös suomalaisekspertti, joka toimii lajin tuomarina ja asiantuntijana. Ekspertit ovat usein ammatillisia opettajia, ja kilpailuvalmennusta tehdäänkin osana ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyötä.
  • Suomen joukkueen kilpailuun kokoaa ja lähettää Skills Finland ry, joka koordinoi maajoukkuetoimintaa. Yhdistys toimii tiiviissä yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Kilpailijat valitaan avoimin karsinnoin.
  • WorldSkills-kilpailun lisäksi ammattitaitomaajoukkue osallistuu myös EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin. Seuraava EuroSkills-kilpailu järjestetään Herningissä, Tanskassa 2025 ja erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien Abilympics-kilpailu Helsingissä, Suomessa 2027.
    Suomalaiset ovat osallistuneet kansainvälisiin ammattitaitokilpaluihin 1989 alkaen, ja voittaneet yhteensä yli 140 mitalia. Ainoastaan vuosina 1989 ja 2022 on jääty ilman mitaleita.

Kuva: Esedun opiskelija Erika Ukkonen (vas) edustaa Suomea ammattitaidon MM-kilpailuissa. Esedun koulutus- ja valmennuspäällikkö Juliana Hokkanen toimii eksperttinä WorldSkills-kilpailuissa.

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021