Järjestämme jatkossa lukuvuoden aikana neljä valmistujaisjuhlaa Mikkelin toimipisteidensä osalta. Pieksämäellä valmistujaisjuhlia juhlitaan kahdesti lukuvuoden aikana.
Joustavan sisäänoton myötä opiskelijoiden valmistumisajankohdat sijoittuvat useaan ajankohtaan ympäri vuoden. Lisäksi sähköisen todistuksen käyttöönoton myötä halusimme uudistaa valmistujaisjuhlia. Todistuksen antamisen rooli on muuttunut, mutta Esedulla halutaan jatkossakin juhlistaa opiskelijoiden valmistumista juhlien merkeissä.
Mikkelissä valmistuneita juhlittiin maaliskuun lopulla! Olemme julkaisseet tässä uutisessa 17.12.2022-31.3.2023 välillä Mikkelin toimipisteistä valmistuneiden opiskelijoiden nimet niiden osalta, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisuun.
Oranen Venla Marja Kaarina Juva
Pylvänäinen Emmi Susanna Mikkeli
Kaulio Olga Mikkeli
Liimatainen Mirva Annika Mikkeli
Mikkonen Mimmu Stiina Mikkeli
Taskinen Maiju Helmi Hannele Juva
Heikkinen Jukka Pekka Hirvensalmi
Elomaa Helena Lahja Mikkeli
Karhunen Tiina Maria Mikkeli
Ranta Laura Elina Järvenpää
Haapanen Esa Ensio Mikkeli
Ruskela Minna Heli Maria Mikkeli
Avikainen Annika Piia Eveliina Mikkeli
Biyik Arman Cemal Mikkeli
Himanen Laura Karoliina Mikkeli
Hokkanen Valtteri Onni Tapani Puumala
Hotti Tanja Carita Mikkeli
Jakobsson Mila Julia Mikkeli
Korja Tiia Krista Anneli Mikkeli
Kälviä Anni Elina Mikkeli
Liljegren Tatu Mikael Mikkeli
Nykänen Maarit Susanna Mikkeli
Pastinen Miko Iivari Mikkeli
Penttinen Aino Sara Sofia Mikkeli
Ralja Crystal Jyväskylä
Skaffari Anton Oliver Mikkeli
Tepponen Joni Tuomo Antero Mikkeli
Tiihonen Sanni Inka Elina Mikkeli
Viinikainen Malla Aida Olivia Mikkeli
Mäkelä Heini Marja Kouvola
Vaaranmaa Veera Wilhelmiina Mikkeli
Pylvänäinen Jaakko Siilinjärvi
Immonen Tomi Veli Martti Mäntyharju
Jalkanen Kalle Tapio Kangasniemi
Kotro Joona Peeli Ilmari Puumala
Antikainen Fanni Eerika Mikkeli
Kontinen Emma Maria Mikkeli
Rutanen Maarit Hannele Mikkeli
Tuovinen Jenni Marjaana Mikkeli
Malhonen Katja Mari Susanna Mikkeli
Järvinen Toivo Raafael Pälkäne
Karjalainen Teemu Atte Daniel Juva
Keijonen Juha Pekka Ilmari Puumala
Kemppainen Anton Juha Reidar Mikkeli
Leskinen Susanna Eveliina Mikkeli
Melonen Eemil Hugo Edvard Mikkeli
Näkki Lasse Kalevi Savitaipale
Parri Jalmari Antti Olavi Puumala
Seppälä Tomi Kasper Kouvola
Kemppainen Velimatti Juhani Mikkeli
Ylönen Kim Daniel Mikkeli
Pöntinen Ira Maria Mikkeli
Leivo Joel Mikael Mikkeli
Puntanen Viljami Matias Mikkeli
Marttinen Raija Inkeri Mikkeli
Vaheristo Sulo Antti Ilmari Mikkeli
Wernfeldt Max Vilbert Mikkeli
Korpelainen Aada Roosa Linnea Mikkeli
Hirvonen Sini Susanna Mikkeli
Hämäläinen Anu Kirsimarjut Mikkeli
Kauppinen Timo Ilmari Mikkeli
Ketsuwantat Suphatsara Mikkeli
Kokkonen Miia-Maria Kristiina Pieksämäki
Kuolimo Anna Katriina Mikkeli
Laakkonen Alina Emilia Mikkeli
Lampinen Helena Mikkeli
Manninen Anita Hannele Juva
Nabartaye Aimie Jyväskylä
Nykänen Lotta Iida Emilia Mikkeli
Partanen Martta Alli Sofia Mikkeli
Puro Hanna Maria Mikkeli
Reinikainen Jonna Maarit Mikkeli
Siitari Suvi Maria Mikkeli
Tarvainen Laila Mikkeli
Tunturi Siina Meri Helena Mikkeli
Pajarinen Tinja Sofia Katerina Mikkeli
Rahikainen Mikael Topias Mikkeli
Suur-Näkki Jesse Teemu Valtteri Mikkeli
Syrjäläinen Eeva-Kaisa Mikkeli
Timonen Jaro Wille-Petteri Mikkeli
Ulmala Joanna Elise Mikkeli
Väisänen Emmi Helmi Hannele Mikkeli
Paananen Niko Aleksi Mikkeli
Ruuth Tuukka Matias Mikkeli
Terho Joona Martti Tapani Mikkeli
Tuhkalainen Arttu Onni Elias Mikkeli
Puustinen Titta Sirkka Johanna Mikkeli
Kajamäki Maija Kaarina Mikkeli
Heimonen Iisa Alisa Mikkeli
Kuokkanen Alarik Juho Elias Mikkeli
Korhonen Jere Mikael Mikkeli
Jalkanen Pyry Emil Tapio Mikkeli
Käsmä Pirkko Maria Kuusamo
Lanne Kari Haapajärvi