Etelä-Savon ammattiopisto Esedulla liiketoiminnan perustutkintoa opiskeleva Jonne Pulkkinen, 19, tietää, että kesätyöt voivat parhaimmillaan poikia pidemmänkin työsuhteen.
Myynnistä ja markkinoinnista sekä ihmisten kohtaamisesta aina kiinnostunut nuori opiskelija onnistui tekemään itselleen kesätyöpaikasta paitsi pidemmän työsuhteen, myös oppisopimuspaikan.
”Työskentelin viime kesänä myyntiavustajana Rinta-Joupin autoliikkeellä ja kesän jälkeen minulle tarjottiin automyyjän työtä oppisopimuksella”, Pulkkinen kertoo.
Kesätyössään myyntiavustajana Pulkkisen tehtäviin kuuluivat esimerkiksi asiakaspalvelu sekä myymälän siisteydestä huolehtiminen. Pulkkisen kyvyt ja motivaatio alalle huomattiin, ja pikkuhiljaa hän sai lisää vastuuta. Kesätyön päätyttyä elokuussa 2021 hän aloitti työt automyyjän virassa. Nyt, kahdeksan kuukauden liikkeellä työskentelyn jälkeen, Pulkkinen on BMW-merkkimyyjä ja myy työkseen uusia sekä vaihtoautoja.
Pulkkinen on kokenut oppisopimusopiskelun hyväksi tavaksi edetä opinnoissa omaan tahtiin.
”Itse olen vienyt opintojani töitä tekemällä eteenpäin jo 130 osaamispisteen verran viimeisen vuoden aikana”, iloitsee Pulkkinen ja kiittelee sekä työ- että opiskelupaikkaansa joustavuudesta.
”Käytännössä tämä tahti on tarkoittanut sitä, että olen tehnyt kahdeksan tuntia päivässä töitä ja vapaa-ajalla tehnyt pakollisia koulutehtäviä.”
Autokauppiaan työpäivät alkavat aamulla kello kymmeneltä sähköpostien ja aamukahvin äärellä. Työpäivän aikana tehtäviin kuuluu olla yhteydessä asiakkaisiin, myytävien autojen lisääminen liikkeen internetsivuille sekä tarjousten tekeminen. Työstään nauttiva Pulkkinen kertoo työnsä parhaiksi puoliksi tunnetun brändin kanssa työskentelyn ja asiakkaiden kohtaamisen.
”Onhan se ihan parasta, kun kaupat syntyvät hyvässä hengessä”, Pulkkinen toteaa.
Myös alan jatkuva kehitys ja työpäivien erilaisuus saavat kiitosta Pulkkisen puheissa. Jatkuva kehitys asettaa hänen työhönsä myös omanlaisiaan haasteita.
”Onhan se haaste pysyä mukana kehityksessä ja markkinoissa. Autot kehittyvät jatkuvasti ja niissä on todella paljon opeteltavaa ja muistettavaa”, hän pohtii.
Tulevaisuuden suunnitelmat liittyvät Pulkkisen mielessä niin ikään autoihin, ja hän kertookin tavoitteekseen edetä urallaan mahdollisimman korkealle.
Oppisopimusopiskelua Pulkkinen suosittelee kaltaisilleen henkilöille, joille kirjoista lukemalla oppiminen ja koulun penkissä istuminen ei välttämättä tunnu kaikista omimmalta.
”Itse koen löytäneeni aivan uudenlaisen motivaation opiskeluun oppisopimuksen myötä, kun porkkanana on työstä saatu palkka sekä mahdollisuus saada koulutus työn tekemisen kautta”, kertoo Pulkkinen.
Teksti: Salla Avelin
Kuva: Jonne Pulkkinen