Skip to content
EtusivuAjankohtaistaItä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät tapasivat kansanedustajia eduskunnassa

Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät tapasivat kansanedustajia eduskunnassa

08.10.2024

Savon ammattiopiston, Riverian, Etelä-Savon ammattiopiston, Ylä-Savon ammattiopiston ja Ammattiopisto Samiedun johto tapasi vaalipiiriensä kansanedustajia eduskunnassa tiistaina 8. lokakuuta. Tapaamisessa oli mukana 13 kansanedustajaa tai heidän avustajiaan.

Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät ISAKO ilmaisi huolensa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kohdistuneista rahoitusleikkauksista ja niiden vaikutuksista koulutustarjontaan ja opintopolkuihin.

”Tapaamisemme oli hyvin keskusteleva ja sisälsi runsaasti eri aihekokonaisuuksia, kuten erityisen tuen kasvava tarve ja lähiopetuksen määrän turvaamisen tärkeys”, kertoo Savon koulutuskuntayhtymän johtaja ja ISAKOn vuoden 2024 puheenjohtaja Heikki Helve.

Lisäksi keskustelussa oli työvoima-alueiden syntyminen ja koulutuksen merkitys niiden tavoitteiden toteuttamisessa, aikuiskoulutuksen voimakas vähentyminen ja sen vaikutukset työvoiman saatavuuteen sekä työllisyyden aluekertoimen poiston negatiivinen lisävaikutus Itä-Suomen saamaan rahoitukseen. Myös erityisen tuen merkitystä painotettiin.

”Painotimme oikean tiedon merkitystä yleistyksien ja yhteenvetojen rinnalla koulutuksen järjestäjien eroavaisuuksista”, Helve jatkaa.

Itä-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjät tarjoutuivat toimimaan tiiviissä yhteistyössä käytännön arjen ja esitysten vaikutusten arvioimiseksi ammatillista koulutusta koskevissa muutoksissa.

”Sopeuttamistoimista huolimatta Esedu hoitaa Etelä-Savon alueella vastuullisesti koulutustarjonnan suuntaamista yrityselämän tarpeiden mukaisesti”, Esedun toimitusjohtaja Arja Flinkman kommentoi.

Kansanedustajat ja ammatillisen koulutuksen edustajat päättivät yhdessä lisätä säännöllistä vuoropuheluaan. Seuraava laajempi tapaaminen toteutetaan tulevan talven aikana. Samalla pyritään lisäämään kansalaisten tietoisuutta ammatillisen toisen asteen koulutuksesta ja keskustelua laaja-alaisesti koulutuksen muutoksista.

Lisätietoja

Arja Flinkman, Etelä-Savon Koulutus Oy
puh. 044 711 5691, arja.flinkman@esedu.fi

Heikki Helve, Savon koulutuskuntayhtymä
puh. 044 785 3050, heikki.helve@sakky.fi

Esa Karvinen, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
puh. 050 327 8191, esa.karvinen@riveria.fi

Kari Puumalainen, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä
puh. 040 177 8600, kari.puumalainen@ysao.fi

Jukka Mustonen, Itä-Savon koulutuskuntayhtymä
puh. 044 550 6300, jukka.mustonen@samiedu.fi

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021