Skip to content
EtusivuAjankohtaistaEsedussa onnistuu opiskelu ja tavoitteellinen harjoittelu

Esedussa onnistuu opiskelu ja tavoitteellinen harjoittelu

26.04.2018

Opiskelun ja tavoitteellisen harrastamisen yhteensovittaminen ei aina ole maailman yksinkertaisin juttu. Tämä korostuu etenkin peruskoulun jälkeen siirryttäessä toiselle asteelle opiskelemaan. Samaan aikaan jalkapallossa harjoitusmäärät pääsääntöisesti kasvavat sekä harjoitusten kesto pitenee. Lisäksi ottelumäärät etenkin keväällä ja syksyllä saattavat olla todella runsaslukuiset. Haastetta siis riittää, kun aikaa pitäisi riittää opiskeluun ja vapaa-aikaakin nuorella tulisi olla riittävästi.

Kissojen A- ja B-junioreiden pelaajista melkoinen liuta poikia opiskelee Esedussa sekä harjoittelee kahdesti viikossa aamuharjoituksissa. Tämän mahdollistaa viime vuosina huimasti kehittynyt Etelä-Savon Urheiluakatemian lajiharjoittelu yhteistyössä Esedun ja muiden toisen asteen oppilaitosten kanssa.

Esedussa opiskelevat nuoret ovat tyytyväisiä opiskelujensa etenemiseen omalla paikkakunnallaan. Samalla tämä tarjoaa mainion mahdollisuuden jatkaa tavoitteellista harjoittelua kohti omaa huippua.
”Hienosti olen saanut tukea oppilaitokselta siihen, että minulla on mahdollisuus täysipainoisesti osallistua MiPK:n harjoituksiin ja otteluihin.”, toteaa sosiaali- ja terveysalaa opiskeleva edustusjoukkueen toinen maalivahti Antti Lampinen.

Urheiluakatemian aamuharjoituksiin osallistuvista pelaajista Topi Skippari ja Joona Siiskonen asuvat Ristiinassa. Pojat kulkevat bussilla aamulla Raviradalle ja jatkavat treenien jälkeen koulupäiväänsä muiden tavoin.
”Pitkiä päiviähän nämä ovat välillä, mutta hyvin on koulun kanssa sujunut kaikki järjestelyt.”, toteavat liiketaloutta opiskelevat pojat.

Kissat toivottaa pojille menestystä kauden 2018 otteluissa sekä opinnoissaan Esedussa!

Kuvassa vasemmalta oikealle Topi Skippari, Patrick Skaffari, Antti Lampinen, Väinö Matilainen, Sasu Löytty, Joona Siiskonen.

Teksti ja kuva: Kimmo Aholainen, Mikkelin Kissat
Juttu julkaistu alunperin Mikkelin Kissojen Avauspotku-julkaisussa 26.4.

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021