Etelä-Savon ammattiopisto Esedun uudeksi kehitysjohtajaksi on valittu Tiina Tervaniemi (KTM, Bachelor of Engeneering). Tervaniemi on työskennellyt aiemmin Esedulla hankepäällikkönä. Tätä ennen hän on työskennellyt monipuolisissa kehittämistehtävissä muun muassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, Pohjois-Savon maakuntaliitossa ja Etelä-Savon ELY-keskuksessa.
Kehitysjohtajana Tervaniemen vastuulla on erityisesti tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi ja koulutustarjonnan kehittäminen yhteiskuntamme kestävän tulevaisuuden sekä digitaalisuuden edetessä. Myös kansainvälisyys ja laatutyö kuuluvat kehitysjohtajan vastuualueelle. Tervaniemi näkee Esedun roolin nyt ja tulevaisuudessa erittäin tärkeäksi alueemme elinvoiman ja kilpailukyvyn edistämisessä.
”Uskon, että pystymme kehittymään ja kehittämään toimintaamme yhä edelleen, ja näen etenkin digitaalisuuden sekä vihreän kasvun kautta osaamisen nostamisen erittäin tärkeänä. Esedussa koulutetaan tulevaisuuden moniosaajia ja kehittämällä uusia, ketteriä ratkaisuja yhteistyössä työelämän sekä muiden toimijoiden kanssa pystymme vahvistamaan ammatillisen koulutuksen merkitystä.”
Tervaniemi aloittaa työtehtävänsä Esedun kehitysjohtajana 1.6. alkaen.
Lisätietoja, haastattelupyynnöt:
Tiina Tervaniemi puh. 040 548 4115