Skip to content
EtusivuAjankohtaistaAmmatillinen osaaminen varmistaa Etelä-Savon elinvoiman

Ammatillinen osaaminen varmistaa Etelä-Savon elinvoiman

31.01.2025

Ensimmäistä kertaa järjestettävää Ammattiosaamisen päivää vietetään perjantaina 31.1. Päivän aikana koko Suomessa nostetaan esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä ja juhlistetaan ammattiosaajia sekä ammattiin opiskelevia, jotka rakentavat tulevaisuuden Suomea. Opetusministeri Anders Adlercreutz toimii Ammattiosaamisen päivän suojelijana. Opetusministeri korosti kannanotossaan (videon voit katsoa Amke ry:n sivuilta), että ammattiosaaminen on läsnä arjessa ja juhlassa. Ilman ammatillisen koulutuksen suorittaneita yhteiskuntamme ja arkielämämme ei toimisi.

Ammatillisen koulutuksen piirissä on tällä hetkellä noin 330 000 opiskelijaa, eli enemmän kuin ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa yhteensä. Eli ei ole yhdentekevää, miten ammatillista koulutusta tulevaisuudessa kehitetään. Vaikka oppivelvolliset opiskelijat ovat ammatillisen koulutuksen peruskohderyhmä, elinikäisen oppimisen merkitystä ei saa unohtaa. Etelä-Savossakin noin 2/3-osaa opiskelijoista tulee ns. jatkuvan haun kautta ja he ovat pääsääntöisesti aikuisia uuden osaamisen hankkijoita. Myös uran vaihtajien osuus on melko suuri.

Ammatillisen koulutuksen merkitys työllisyysalueiden onnistumisessa tehtävässään on kiistaton, koska ammatillinen koulutus on työmarkkinoita lähinnä oleva koulutustaso. Jokaisen on mahdollisuus hankkia ammatillisessa koulutuksessa juuri se täsmäosaaminen, josta unelmoi ja joka on työyhteisön kehittymiselle tärkeintä. Osaamista pitää kehittää ja uudistaa koko työuran ajan, jotta on parhaat mahdollisuudet pysyä mukana jatkuvasti kiihtyvässä työelämän muutoksessa. Vihreä siirtymä ja digitalisaatio tulevat haastamaan nykyiset työtehtävät monella alalla ja uuden oppiminen on välttämätöntä. Jokaisella pitää olla oikeus uudistaa osaamistaan.

Vaikka tavoitteeksi on Suomessa asetettu tavoite nuorten aikuisten korkeakoulutettujen määrä 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, eivät kaikki nuoret ei ole halukkaista hankkimaan korkeakoulututkintoa. Ammatillinen toisen asteen merkitys suurten teollisuuden alojen osaavan työvoiman sekä erityisalojen osaajien tuottamisessa on suuri. Opiskelupolut ovat joustavia ja ketteriä; tutkinnonosista sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista voi koota haluamansa osaamisen, mikä helpottaa alan vaihtamisessa sekä oman alan syvemmän osaamisen hankkimisessa. Ammatillinen koulutus nostaa alueen ja yrityksen kilpailukykyä, alueiden elinvoimaisuutta sekä kehittää työelämää.

Koulutuspolitiikassa Suomessa tulee olla jatkuvuutta, eikä ammatillisen koulutuksen ohjausta ja rahoitusta voi muuttaa jatkuvasti. Ammatillinen koulutus alueellamme on ja tulee olemaan merkityksellisin väylä ammattikorkeakouluun ja sen kaventaminen vaikeuttaa myös ammattikorkeakoulutusta alueella. Pelkästään verkossa opiskelevat opiskelijat eivät paljoa Etelä-Savon elinvoimaa ole nostamassa tulevaisuudessa. Koulutusjärjestelmää tulee kehittää kokonaisuutena, esimerkiksi sairaanhoitajakoulutus kestää peruskoulun jälkeen neljä vuotta Hollannissa. Miten paljon parempia osaajia Suomessa koulutetaan 3 + 3 mallilla.

Etelä-Savon ammattiopisto Esedu haluaa jatkossakin kouluttaa eturivin taitajia ja rakentaa alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä yhdessä työelämän sekä muiden alueen koulutusorganisaatioiden kanssa. Työperäinen maahanmuutto on alueen elinehto ja Esedu sitoutuu ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kotouttamiseen Etelä-Savon kasvavaan työvoimatarpeeseen.

Esedusta valmistuvat eturivin taitajat rakentavat alueen tulevaisuuden.

Etelä-Savon Koulutus Oy
Arja Flinkman, toimitusjohtaja
Raine Lehkonen, hallituksen puheenjohtaja

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021