Skip to content
EtusivuAjankohtaistaMäntyharjulainen Erno Hall kisaa ensimmäistä kertaa Taitaja-finaaleissa

Mäntyharjulainen Erno Hall kisaa ensimmäistä kertaa Taitaja-finaaleissa

28.04.2026

Mäntyharjulainen kolmannen vuoden metsäalan opiskelija Erno Hall osallistuu tänä keväänä ensimmäistä kertaa ammattitaidon SM-kilpailuun Taitajiin. Toukokuisen valmistumisen kynnyksellä oleva opiskelija eteni semifinaalien kautta finaaliin ja odottaa kilpailua innolla.

Hall valmistuu Etelä-Savon ammattiopisto Esedulta keväällä metsäkoneenkuljettajaksi ja suuntaa sen jälkeen armeijaan. Tulevaisuudensuunnitelmissa siintävät myös jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä arki täyttyy kuitenkin vahvasti työnteosta, sillä Hall on kuluneen kevään ajan työskennellyt omassa, viime kesänä perustamassaan yrityksessä.

Metsäala alkoi kiinnostaa Hallia jo pienestä pitäen, erityisesti kiinnostusta herätti työskentely isojen koneiden kanssa. Esedun metsäalan opettajat huomasivat Hallin vahvat kädentaidot opintojen aikana, ja kannustivat häntä osallistumaan Taitaja-kilpailuihin.
”Sen verran hyvälle kuulemma näytti tekeminen, että opettajat rohkaisivat lähtemään mukaan”, Hall kertoo.

Tammikuisissa semifinaaleissa kilpailijat suorittivat simulaattoritehtävän ja teoriatehtävän. Lisäksi osaamista mitattiin oikealla ajokoneella. Juuri käytännön ajotehtävä osoittautui Hallin vahvuudeksi.
”Oikealla ajokoneella ajaminen on ehdottomasti vahvin alueeni”, hän toteaa.

Finaalia varten Hall harjoittelee loppukevään aikana tiiviisti koululla opettajansa Jari Taavitsaisen kanssa. Valmentautuminen sisältää sekä ajokoneella ajamista että simulaattoriharjoituksia. Teoriapuolta hän on kerrannut myös itsenäisesti kotona.
”Jarilta olen saanut hyviä vinkkejä siihen, missä olen jo vahva ja missä on vielä kehitettävää. Simulaattoria pitää vielä harjoitella lisää, mutta ajokoneella ajaminen on varmaa”, Hall sanoo.

Taavitsaisen mukaan Hallin selkeitä vahvuuksia ovat rauhallisuus ja hyvä keskittymiskyky. Hänen mukaansa Erno tekee työnsä tasaisen varmasti.
”Ernon tekeminen ja työskentely on säännöllisen rauhallista, tasaista ja määrätietoista. Sellaista huolellista, virheetöntä suorittamista, johon voin valmentajana luottaa.”

Toukokuun Taitaja-finaaliin Hall lähtee maltillisin, mutta innostunein odotuksin.
”Olisi kiva pärjätä, mutta ennen kaikkea odotan, että saan kilpailusta hyvän kokemuksen”, hän summaa.

Teksti ja kuva: Marika Auvinen

 

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021