Skip to content
EtusivuAjankohtaistaEsedun opiskelijat tutustuvat Muistin näyttelyihin

Esedun opiskelijat tutustuvat Muistin näyttelyihin

11.11.2025

Etelä-Savon ammattiopisto Esedun ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsevät tänä syksynä tutustumaan Sodan ja rauhan keskus Muistiin Mikkelissä. Vierailut ovat osa Esedun ja Muistin uutta yhteistyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden ammatti-identiteettiä ja tuoda esiin ammatillisen osaamisen merkitys yhteiskunnassa.

“Halusimme tarjota opiskelijoille yhteistä tekemistä ja samalla korostaa, kuinka tärkeä rooli ammattiosaajilla on ollut ja on edelleen. Tavoitteena on myös vahvistaa opiskelijoiden ammatti-identiteettiä ja -ylpeyttä”, kertoo Esedun opinto-ohjaaja Tiia Neuvonen. Syksyn aikana Muistissa järjestettyihin vierailuihin osallistuu yhteensä noin 460 ensimmäisen vuoden opiskelijaa eri koulutusaloilta. Neuvosen mukaan tavoitteena on tehdä vierailuista pysyvä osa opiskelijoiden opintojen alkuvaihetta.
“Ajatuksena on tehdä tästä pysyvä juttu tuleviinkin vuosiin. Keräämme palautetta ja kehitämme toimintaa sen pohjalta.”

Sodan ja rauhan keskus Muistin pedagogi Mikko Siitonen korostaa vierailujen laajempaa merkitystä.
“Haluamme näyttää opiskelijoille, että kaikkien alojen osaamista tarvitaan niin normaalioloissa kuin kriisitilanteissa. Lisäksi vierailut tukevat nuorten osallisuus- ja demokratiakasvatusta. Toivottavasti nämä vierailut myös kasvattavat nuorista uusia museokävijöitä.”

Opiskelijaryhmien vierailut Muistissa sisältävät toiminnallisen työpajan, jossa opiskelijat tarkastelevat sota-ajan valokuvia ja pohtivat eri ammattien merkitystä yhteiskunnan toiminnassa. Tämän jälkeen ryhmät pääsevät tutustumaan Muistin sisältöihin tarkemmin.
”Opiskelijat pääsevät näyttelykierrokselle Muistin ja Päämajamuseon näyttelyihin. Muistin Poikkeustila 2.0 -näyttely kertoo siitä, miten sota vaikutti suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Vaikka näyttely keskittyy toisen maailmansodan aikaan, se herättää kysymyksiä myös omasta ajastamme. Päämajamuseon näyttely kertoo aidossa ympäristössä siitä, miten sotaa johdettiin Mikkelistä käsin.  Kierroksen aikana vastaan tulee mm. virtuaalikokemus talvisodan Summan taistelusta sekä Mannerheimin työhuone. Lisäksi näyttelyn yhteydessä on kolme tehtävärastia, joiden teemoina ovat yhteiskunnallinen päätöksenteko, omat vaikutusmahdollisuudet ja yhteiskunnan rakentaminen yhdessä. Vaikka aiheita tarkastellaan historian kautta, olemme pyrkineet rakentamaan tehtävät siten, että opiskelijat hoksaisivat linkkejä omaan elämäänsä ja tulevaisuuteenkin.”

Siitosen mukaan yhteistyö Esedun kanssa on täysin uusi yhteistyömahdollisuus ammatillisten oppilaitosten kanssa.
”Teemme aktiivista ja monen tasoista yhteistyötä peruskouluista ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Olemme esimerkiksi osa Mikkelin kaupungin tiedepolkua, joka tuo kaikki Mikkelin 8.-luokkalaiset Muistiin pelaamaan tiedekasvatuksen ja demokratiakasvatuksen pakopeliä. Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten kanssa on ollut toistaiseksi vähäistä ja tämän syksyn esedulaisten vierailut tässä mittakaavassa ovat täysin uusi ja valtavan tärkeä pelinavaus meille ja luulenpa, että olemme ihan valtakunnallisestikin tekemässä merkittävää juttua”, Siitonen kommentoi.

Lisätietoja:
Tiia Neuvonen puh. 044 711 5929
Mikko Siitonen puh. 050 475 1189

Teksti: Marika Auvinen
Kuva: Tiia Neuvonen

© Etelä-Savon ammattiopisto 2021